Blogi / uutiset

Arkkitehtuurivalaistus – mitä on laadukas valaistus?
Estetiikkaa ja tunteita Valon estetiikan perusteita on nuoresta kulttuurista johtuen käsitelty varsin vähän ja yleensä pienenä yksityiskohtana osana muuta arkkitehtuurin estetiikkaa. Siksi estetiikan perusteet ovat enemmän arvauksia kuin faktoja. Valaistus on hyvin vahvasti…

Arkkitehtuurivalaistus – valoestetiikan lähtökohdat
Lähtökohtana valaistukselle tulee olla pimeä tila. Valaistus ei ole siten objektiivista vaan kahdessa mielessä subjektiivista. Ensinnäkin valaistusta suunnitteleva henkilö subjektiivisesti tekee päätöksen valaistuskokonaisuudesta ja sen esteettisistä ja teknistä tavoitteista, toki yhteistyössä muiden suunnittelijoiden kanssa.…

Valaistussuunnittelija – toivottu ammattilainen suunnitteluhankkeissa
Valaistussuunnittelu on poikkitieteellinen ala, jossa on ymmärrettävä muiden suunnittelualojen lähtökohdat, tarkoitukset ja tavoitteet. Niiden pohjalta on osattava luoda ehdotuksia muodossa, johon voidaan ottaa kantaa. Valaistussuunnittelija luo yhteistyötä eri tahojen, suunnittelijoiden ja päättäjien välille. Koulutetun…

Mitä on muuntuva valaistus? – valotilanteet ja aika
Julkisivuvalaistuksesta mediafasadiin Muuntuva valaistus – Valotilanteet ja aika tuovat uuden elementin arkkitehtoniseen valaistukseen Rakennusten esiintuominen keinovalaistuksen avulla on kasvanut erottamattomaksi osaksi arkkitehtuurin kokonaisuutta. Julkisivuvalaistuksen ideana on tuoda rakennus ja sen arkkitehtuuri esiin ja…

Pikisaaren silloille kunniamaininta
Oulun kaupungin ja Oulun Energian kanssa yhteistyönä toteutettu, neljän sillan muodostama kokonaisuus, sijoittui toiseksi vuoden 2017 Paras julkinen valaistuskohde -kategoriassa kansainvälisessä Lighting Design Awards -kilpailussa. Valaistus on toteutettu valkoisen sävyin, jolloin saavutettu visuaalinen ilme yhdistyy…

Roope Siiroinen Vuoden valoisa persoona 2017
Suomen Valoteknillinen seura myöntää Valoisa persoona -palkinnon vuosittain henkilölle, joka on yksittäisellä teolla tai pidempiaikaisella toiminnalla tuonut valoa maailmaan ja edesauttanut valaistuksen asiaa. Palkintoina on kiertopalkintona taiteilija Kari Alosen taideteos ”Valokeilassa” sekä kunniakirja. Vuoden…

Nostamme tarinoita pimeydestä
Alusta lähtien rakennukseen tai kohteeseen suunniteltu valaistus on tapa kertoa sen tunnelmasta, merkityksestä ja tarkoituksesta. Julkisivu nousee näin omana kiinnostavana tarinanaan esiin pimeästä.