Estetiikkaa ja tunteita
Valon estetiikan perusteita on nuoresta kulttuurista johtuen käsitelty varsin vähän ja yleensä pienenä yksityiskohtana osana muuta arkkitehtuurin estetiikkaa. Siksi estetiikan perusteet ovat enemmän arvauksia kuin faktoja.
Valaistus on hyvin vahvasti tunnetekijä. Tässä mielessä on hyvä palata keinovalon sijaan luonnollisiin valon esiintymismuotoihin. Kuutamo, auringonlasku, tähtitaivas, salamointi, sateenkaari, revontulet ja tuli ovat ensimmäisiä mieleen tulevia valoilmiöitä, joita saamme kokea harva se päivä.
Varmasti jokainen ihminen on näiden ilmiöiden edessä pysähtynyt ihailemaan ja jopa tunnelmoimaan sitä täydellisyyttä ja harmoniaa, jonka ne aiheuttavat. Näin ollen valon visuaalinen vaikutus on olemassa oleva tosiasia, joka on luonnollista. Kysymyksessä ovat sellaiset elementit, joihin valon estetiikka ja instrumentin käyttö perustuu. Näitä voivat olla esimerkiksi intensiteetti, väri, värikylläisyys, aika, liike, harmonia, kontrasti, kirkkaus, muoto, tasaisuus, suunta, jyrkkyys jne.
Kun näihin tekijöihin lisätään arkkitehtoniset käsitteet tila, paikka, muoto, tekstuuri, materia, rakenne ja varjo, voidaan ehkä jo puhua tekijöistä, jotka ovat muodostamassa käsitettä valaistusarkkitehtuuri ja sen estetiikka. Nämä tekijät ovat samalla myös keinovalon tarjoamia mahdollisuuksia käsitellä pimeän ajan tilaa huomioiden tyyliin, tila- ja kohdehierarkiaan ja arkkitehtuuriin liittyvät valinnat.
Esteettömyyttä ja käyttäjän tarpeita
Edellisen lisäksi voidaan kirjata vaatimuksia, joita edellytetään hyvältä valaistussuunnittelulta muussakin kuin esteettisessä mielessä. Havaintopsykologiaan, psykologiaan ja fysiologiaan liittyvät lukuisat vaatimukset on huomioitava pimeän ajan tilakokonaisuutena, jossa tulee olla mahdollista suunnistaa paikasta toiseen esteettömästi, mutta myös tunnelmoiden. Yksittäinen kohde tai idea ei riitä laadukkaaseen kokonaisuuteen. Myöskään surffailu efektivalaistuksen maailmassa ei ole toimiva lähtökohta kestävälle kaupunkivalaistuksen rakentamiselle.
Edelleenkään hallittu valoinstrumentin käyttö ei ole rajoittamatonta visuaalista ilottelua, vaan varsinkin julkisissa hankkeissa vaatimuksia on lukuisasti. Perusideana on huomioida käyttäjän tarpeet ensisijaisena suunnittelun lähtökohtana; yleisvalon tarve, kohdevalon tarve ja erikoisvalaistuksen tarve. Näistä yleisvalaistus on ehkä merkittävin, onhan kysymyksessä valaistustapa, jolla luodaan valoa näkemiseen.
Mutta ei ehkä ollenkaan vähäisempänä tarpeena ole kohdevalaistus, jolla luodaan valoa näkymiseen eli rakennetaan tilaa ja valotetaan näkymiä, horisonttipisteitä, risteyksiä ja esimerkiksi maamerkkejä. Edellisten sijaan erikoisvalaistuksen tarvetta voidaan jo harkita huomioiden samalla, että jo mainoslaitteet ovat osa erikoisvalaistusta.
Valaistustapojen ja mittakaavojen harmoniaa
Jokainen valaistustapa vaikuttaa toiseensa ja siksi olennaista on niiden tarkastelu yhtäaikaisesti. Valaistustavat voivat tukea toisiaan tai tuhota toisensa ja toisaalta taitaen käytettyinä ne voidaan sekoittaa – kohdevalaistus voi toimia katuvalaistuksena ja katuvalaistus kohdevalona. Kokonaisuus voi luoda erikoisvalaistuksen funktion ollessa edelleen yleisvalaistus. Jotta solmu ei aukeaisi vielä, on todettava, että olennaista nykyvalaistuskulttuurille eli esteettis-tekniselle suunnittelulle on se käsitys, että kaiken minkä silmä voi vastaanottaa, tulee kuulua pimeän ajan kokonaisuuteen erityisiä kohteita erottelematta. Näin ollen valaistustavat ovat asia, joita tulee kohteesta riippumatta käyttää eri mittakaavoissa.
Kestävää, turvallista ja ekologista
Hyvä valaistus vastaa myös tekniseen haasteeseen kestävyydestä, turvallisuudesta sekä ekologisiin haasteisiin kuten tähtitaivaan näkyminen tai puhdas energian kulutus, jossa tosin valaistuksen osuus on marginaaliakin pienempi. Laatuvalaistuksen lähtökohtana ei ole säästäminen, vaan sitä voidaan pitää moneen eri elämänalueeseen heijastuvana investorina.
Voidaanko valaistusta arvioida?
Teknis-taloudellisen valaistuksen onnistumista voidaan arvioida teknisesti mittaamalla tai taloudellisesti laskemalla erilaisia vertausarvoja. Esteettis-teknisen valaistuksen laadun arviointi on sen sijaan vaikeampaa. Erilaisten ihmisten mieltymyksiin vaikkapa väristä ei voi luottaa yleispätevänä laatukriteerinä. Joku pitää Las Vegasin räiskyvästä valomerestä, toinen haluaa rauhoittua täyden kuun kelmeässä valossa.
Onnistunut valaistus on esteettisten mahdollisuuksien ja teknisten vaatimusten summa. Valaistusta arvioitaessa onkin syytä ensisijaisesti kiinnittää huomiota efektien ja elämyksien sijaan valaistusarkkitehtoniseen kokonaisuuteen, joka tulee olla yksinkertaisesti havainnoitava.
Valaistuksen tehtävänä on pimeän ajan tilan tai tilailluusion synnyttäminen. Valaistustasojen tulee kontrastin ja harmonian kannalta olla hallittuja. Valaistuksen on tyylillisesti alistuttava arkkitehtuurille ja toisaalta loppuun asti harkitut valaistuskokonaisuudet sallivat yksittäiset tiedostetut tyylipoikkeamat.
Mikäli kokonaisuus synnyttää edellisen mukaisen virheettömyyden lisäksi tunnelmallisen mielikuvan tai ylipäänsä herättää tunteita, on kyseessä esteettis-teknistä laatua edustava valaistus. Jos tunnetta voidaan verrata kokemukseen hyvästä taiteesta, on onnistuttu paremmin kuin hyvin. Näin ollen hyvää valaistusta voi olla esimerkiksi pienen punaisen mökin oven päällä nököttävä isoisän hankkima hehkulamppu, pakkasyö ja sininen tähtitaivas.
