Jyväskylä on valon kaupunki

”Valo yhdistää tieteen, tekniikan, kulttuurin, talouden ja ihmiset”

 

Jyväskylä on jo pitkään toiminut paremman ja laadukkaan kaupunkivalaistuksen edelläkävijänä Suomessa ja kansainvälisesti. Valon kaupunkina Jyväskylä halusi kaupungin valaistukselle vision, jota toimistomme lähti koostamaan.

TIETOJA
Icon
  • Tyyppi Yleissuunnitelma
  • Sijainti Jyväskylä
  • Valmistumisvuosi 2018
  • Asiakas Jyväskylän kaupunki

Jyväskylään laadittiin valaistuksen yleissuunnitelma vuonna 2000. Siitä alkaen kaupunki on toiminut kansainvälisesti esimerkkinä laadukkaasta kaupunkivalaistuksesta; valoarkkitehtuurista ja valotapahtumasta.

 

Valaistusmaailma on muuttunut viimeisten vuosien aikana. Led valot ja uusi ohjausteknologia ovat mullistaneet valaistuksen tekniikan ja haastavat uuteen ajatteluun. Onko 2000-luvun alussa luotu valaistustapa oikea lähtökohta tulevaisuuden ajattelulle. Mitä ihminen tarvitsee, mikä on valon merkitys elinvoimaiselle kaupungille?

 

Valovisiossa määrittelimme uudenlaista ajattelutapaa, joka luo kaupunkitilallisen kokonaisuuden ja joka yhdistää kaupunkilaisia, matkailua ja elinkeinoelämää. Lähtökohtana on ihmisen kokonaisvaltainen kokemus, ei yksittäinen katu, taideteos tai rakennus.

 

Määrittelimme strategiassa kaupungille askeleet ja aikataulut, joilla uutta valaistustapaa voidaan lähteä viemään eteenpäin ja päädytään lopputulokseen, jossa valo on tiedostettu osa kaikkea toimintaa.

Image