Monet ovat varmasti havainneet, että elämme nyt vuoden pimeintä aikaa. Aamulla, kun lähdemme päivän töihin ja jälleen illalla, kun palaamme, on pimeää. Pimeys ei ole yllätys, vai onko?

 

Pimeys tulee joka vuosi, eikä mikään luonnonmullistus, ilmastonmuutos tai virus muuta tätä tosiasiaa. Sen ei pitäisi olla yllätys. Etsiessämme jotakin vakautta, pimeys on yksi sellainen. Pimeyden säännöllisyys ja vakaus tarjoavat mahdollisuuden varautua siihen. Mutta teemmekö me niin?

 

Peruskalliolle on hyvä rakentaa, sen tietävät kaikki. Se on vakaa ja siinä perustus pysyy. Rakentaminen lähtee suunnittelusta, tutkimisesta ja ideoinnista. Rakennukselle on aina olemassa jokin käyttötarkoitus, esimerkiksi asuminen tuulelta, sateelta ja kylmältä suojassa.  Kauan sitten asuttiin luolissa tai majoissa ja kamppailtiin elämästä ja kuolemasta. Tällöin vain suoja oli merkityksellinen. Tänä päivänä taas rakennamme kaupunkeja, joissa viihdytään, tavataan ja nautitaan – päivänvalossa. Entä pimeällä?

 

Pimeän vastakohta on valo, myös tämän kaikki tietävät. Valoilla valaistus perustetaan pimeään. Onko valaistus maja, joka kyhätään, kun tuulee ja on kylmä? Vai onko se sattumalta löytynyt luola, jossa odotetaan parempia sääolosuhteita? Onko se vain välttämätön rakenne, joka on tehtävä?

 

Pimeää on hyvä valaista, sitä ei moni oivalla. Hyvän valaistuksen pitäisi olla viihtyvyys- ja laatutekijä, ei kamppailu elämästä ja kuolemasta. Nykyaikainen valaistus syntyy ideoista, tyylilajeista, vaihtoehdoista ja ammattimaisesta suunnittelusta. Rakennamme pimeän ajan kaupunkeja – valoilla. Valot tehdään ihmisille. Ne ovat kauniita, tunnelmallisia, toiminnallisia ja niissä on hyvä olla.

 

Pimeys tulee taas ensi vuonna, jälleen juuri tähän aikaan. Oletko varautunut? Oletko valmiina?

 

Muutetaan yhdessä kaupungin pimeyden kasvot kauniiksi, tunnelmalliseksi, toiminnalliseksi ja sellaiseksi, että kaupungissa on ihmisen hyvä olla.

 

Kysy lisää:
Roope 0500510904

  • Author Profile
  • Kirjoittaja Roope Siiroinen
Palaa blogin etusivulle

Uusimmat artikkelit

Solo Sokos Hotel Torni on Vuoden valaistuskohde 2023 KIRJOITTANUT VALOA design, 08.2.2024

Solo Sokos Hotel Torni on Vuoden valaistuskohde 2023

Muotoillaan pimeydestä elinvoimaa KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 01.12.2023

Muotoillaan pimeydestä elinvoimaa

Miltä kaupunki tuntuu pimeällä? KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 24.10.2023

Miltä kaupunki tuntuu pimeällä?

Valoan valaistussuunnittelijat KIRJOITTANUT VALOA design, 10.3.2023

Valoan valaistussuunnittelijat

Senaatintorin uusi valaistus on valmis KIRJOITTANUT VALOA design, 02.2.2023

Senaatintorin uusi valaistus on valmis

Valoa Asta-messuilla 2023 KIRJOITTANUT VALOA design, 10.1.2023

Valoa Asta-messuilla 2023

Solo Sokos Hotel Tornille arvoisensa julkisivuvalaistus KIRJOITTANUT Aino Siiroinen, 08.12.2022

Solo Sokos Hotel Tornille arvoisensa julkisivuvalaistus

Supercell pääkonttorin valaistus LIT awards 2022 voittaja KIRJOITTANUT VALOA design, 28.11.2022

Supercell pääkonttorin valaistus LIT awards 2022 voittaja

Vaasan kauppatorin suunnittelukilpailun voitto KIRJOITTANUT VALOA design, 26.10.2022

Vaasan kauppatorin suunnittelukilpailun voitto

Guerrilla lighting goes Pyynikki 6.10. KIRJOITTANUT VALOA design, 20.9.2021

Guerrilla lighting goes Pyynikki 6.10.

Valoa Asta-messuilla KIRJOITTANUT VALOA design, 31.8.2021

Valoa Asta-messuilla

Päivänvalon suunnitelmista laadukkaaseen valaistukseen KIRJOITTANUT Antti Hiltunen, 09.6.2021

Päivänvalon suunnitelmista laadukkaaseen valaistukseen

Tammerkosken kansallismaiseman valaistus KIRJOITTANUT Aino Siiroinen, 09.5.2021

Tammerkosken kansallismaiseman valaistus

Pimeys tulee taas KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 10.12.2020

Pimeys tulee taas

Valaistus elävöittää kaupunkikuvaa Loimaalla KIRJOITTANUT Aino Siiroinen, 16.9.2020

Valaistus elävöittää kaupunkikuvaa Loimaalla

Pienikin kunta voi näyttää elinvoimansa valaistuksella KIRJOITTANUT VALOA design, 22.5.2020

Pienikin kunta voi näyttää elinvoimansa valaistuksella

Ensimmäinen Nordisk Lyspris palkinto Suomeen KIRJOITTANUT VALOA design, 20.5.2020

Ensimmäinen Nordisk Lyspris palkinto Suomeen

Länsimetro ehdolla Nordisk Lyspris 2020 kilpailussa KIRJOITTANUT VALOA design, 16.4.2020

Länsimetro ehdolla Nordisk Lyspris 2020 kilpailussa

Länsimetro on vuoden valaistuskohde 2019 KIRJOITTANUT VALOA design, 06.2.2020

Länsimetro on vuoden valaistuskohde 2019

Naantalin ideakilpailun voitto KIRJOITTANUT VALOA design, 25.9.2019

Naantalin ideakilpailun voitto

Open studios eli avoimet ovet 23.8.2019 KIRJOITTANUT VALOA design, 20.8.2019

Open studios eli avoimet ovet 23.8.2019

Arkkitehtuurivalaistus – tekniikkaa vai estetiikkaa? KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 12.8.2019

Arkkitehtuurivalaistus – tekniikkaa vai estetiikkaa?

Helsingin metroasemien valaistukselle kunniamaininta KIRJOITTANUT VALOA design, 23.5.2019

Helsingin metroasemien valaistukselle kunniamaininta

Arkkitehtuurivalaistus – mitä on laadukas valaistus? KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 13.2.2019

Arkkitehtuurivalaistus – mitä on laadukas valaistus?

Arkkitehtuurivalaistus – valoestetiikan lähtökohdat KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 03.1.2019

Arkkitehtuurivalaistus – valoestetiikan lähtökohdat

Mitä on muuntuva valaistus? – valotilanteet ja aika KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 07.8.2017

Mitä on muuntuva valaistus? – valotilanteet ja aika

Pikisaaren silloille kunniamaininta KIRJOITTANUT VALOA design, 09.5.2017

Pikisaaren silloille kunniamaininta

Roope Siiroinen Vuoden valoisa persoona 2017 KIRJOITTANUT VALOA design, 08.2.2017

Roope Siiroinen Vuoden valoisa persoona 2017

Kansallismuseo ja Oopperatalo saavat uuden ilmeen KIRJOITTANUT VALOA design, 10.10.2016

Kansallismuseo ja Oopperatalo saavat uuden ilmeen

Esteettinen ympäristö – pimeän ajan tilasuunnittelua KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 16.8.2016

Esteettinen ympäristö – pimeän ajan tilasuunnittelua

Deqing Kiinassa – Luonnon harmoniaa KIRJOITTANUT VALOA design, 13.3.2012

Deqing Kiinassa – Luonnon harmoniaa

Sanani – yhteisöllinen julkisivuvalaistus Kauniaisissa KIRJOITTANUT VALOA design, 23.2.2012

Sanani – yhteisöllinen julkisivuvalaistus Kauniaisissa

Kunniamaininta Kodin1 Lielahden valaistuksesta KIRJOITTANUT VALOA design, 27.9.2011

Kunniamaininta Kodin1 Lielahden valaistuksesta

Mediafasadit – muuntuvan valaistuksen leikkikenttä KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 16.8.2011

Mediafasadit – muuntuvan valaistuksen leikkikenttä