Kaupunkimiljöössä näkyvän, perinteikkään sekä monumentaalisen rakennuksen täysi remontoiminen on myös suuri satsaus brändiviestiin, jonka uudistuminen todennetaan kaupunkikuvassa säväyttävällä ulkovalaistuksella.

Alkuperäinen artikkeli julkaistu Audico Systems -asiakaslehdessä 1/2019: Katso artikkeli Audicon sivuilta

Kuva: Ville Heiskanen/Inspiroiva Creative Oy

Elävä monumentti sai arvoisensa silauksen

Kun hotellin ovat aikoinaan vihkineet käyttöön presidentti Urho Kekkonen ja silloinen pääministeri Mauno Koivisto, pitää saman itsevarman linjakkaan tyylin jatkua halki vuosikymmenien. Uudistuminen on hotellibisneksessä oleellista myös markkinassa pysymisen ja oman aseman säilyttämisen kannalta. Asiakkaat odottavat hotellilta elämyksellisyyttä ja mieleen jäävyyttä.

 

Original Sokos Hotel Presidentin kaksi ja puoli vuotta kestäneiden muutostöiden aikana perusteellisen uudistuksen läpikävivät mm. kaikki talon hotellihuoneet ja kerroskäytävät, sekä kokous-, aula- ja ravintolatilat. Uuden konseptin suunnitteli Paola Suhonen (Ivana Helsinki). Hyvin pian suunnittelun alkuvaiheessa tuli esiin myös ulkovalaistuksen uusiminen.

 

Brändiviestintää konkreettisista lähtökohdista

Hotellinjohtaja Hannele Laurila kertoo ulkovalaistuksen uudistamisella olleen suuri merkitys brändiviestinnän ja imagon kannalta, mutta uudistamistarpeille oli myös puhtaasti konkreettinen lähtökohta: “Rakennus on melko massiivinen ja ulkovalaistuksella haluttiin saada eloa julkisivuun. Valaistut rakennukset erottuvat edukseen ja haluamme olla elävä osa kaupunkikuvaa.”

 

VALOA design valikoitui luontevasti ulkovalaistuksen suunnittelijaksi, koska referenssit Sokos Hotels -ketjun kanssa aiemmin tehdyistä hankkeista olivat hyvät. Audicon rooli oli toimia toteuttajana projektissa, johon suunnitteleva taho halusi luotettavan yhteistyökumppanin. Projekti VALOA designin kanssa oli tähän astisista yhteistöistä mittavin – ja samalla se oli Audicolle kiinnostava hanke kasvavalla toiminta-alueella.

 

Suunnittelija Paulina Blomström VALOA designilta kertoo ottaneensa heti huomioon hotellin sijainnin: “Sokos Hotel Presidentti on osa yhtä kansallismaisemaa, samassa näkymässä on mm. Eduskuntatalo. Tämä on otettu huomioon eli arki-ilme ei huuda, vaan kuiskaa pienin nyanssein.”

 

Mutta koska hotellin ilmeeseen haluttiin luoda elävyyttä, valaistuksen muunneltavuus ja valo-ohjaus ovat tärkeässä asemassa. Vuoden kierto on jaettu sesonginmukaisiin ilmeisiin: kevät, kesä, syksy ja talvi saavat omat teemansa, kuten valitut juhlakaudet ja -päivätkin. Hienoviritteinen arkivalaistus muuttuu juhlapäivinä täyteläisemmäksi ja väriloisto saa intensiteettiä.

 

Valoa Designin projektipäällikkö Marko Kuusisto sanoo olleensa tyytyväinen Audicon tekniseen asiantuntemukseen sekä ohjausjärjestelmien osaamiseen. Arkkitehtuurikohteiden valaisemiseen tarkoitettu uusi Pharos Controlsin valo-ohjausjärjestelmä antaa mahdollisuuden joustavaan käyttöön, koska se tukee useita ohjausväyliä. Tässä projektissa käytettiin sekä DMX- että DALI-ohjattavia valaisimia ja järjestelmän käyttö sujuu kätevästi:

 

“Valotilanteiden kalenterointi on kätevä ja nokkela systeemi, joka toimii luotettavasti hotellin arjen apuna. Toisaalta myös manuaalinen ohjaus on mahdollista,” kertoo Tapio Järvinen Audicolta ja jatkaa: “Samoin etäkäyttö ja -valvonta hoituvat vaivattomasti Pharoksen oman pilvipalvelun, Pharos Cloudin, kautta.”

 

Elämys toimii läheltä ja kaukaa

Suunnitteluvaiheessa hotellin julkisivua tarkasteltiin lähi- ja kaukonäkymistä. Etäämmältä katsottuna valaituksen on istuttava omalla tyylillään osaksi lähiympäristön kohteita, ja läheltä koettuna sen on oltava viihtyisä ja kutsuva. Yksi osa uudistusta on ollut myös sisäänkäynnin valaistus, johon haluttiin lisää näyttävyyttä.

 

Viimeistelyt saatiin loppuun huhtikuussa – ja osa valaistuksen tehosta nähdään kunnolla vasta tulevan syksyn pimetessä.

  • Author Profile
  • Kirjoittaja VALOA design
Palaa blogin etusivulle

Uusimmat artikkelit

Solo Sokos Hotel Torni on Vuoden valaistuskohde 2023 KIRJOITTANUT VALOA design, 08.2.2024

Solo Sokos Hotel Torni on Vuoden valaistuskohde 2023

Muotoillaan pimeydestä elinvoimaa KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 01.12.2023

Muotoillaan pimeydestä elinvoimaa

Miltä kaupunki tuntuu pimeällä? KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 24.10.2023

Miltä kaupunki tuntuu pimeällä?

Valoan valaistussuunnittelijat KIRJOITTANUT VALOA design, 10.3.2023

Valoan valaistussuunnittelijat

Senaatintorin uusi valaistus on valmis KIRJOITTANUT VALOA design, 02.2.2023

Senaatintorin uusi valaistus on valmis

Valoa Asta-messuilla 2023 KIRJOITTANUT VALOA design, 10.1.2023

Valoa Asta-messuilla 2023

Solo Sokos Hotel Tornille arvoisensa julkisivuvalaistus KIRJOITTANUT Aino Siiroinen, 08.12.2022

Solo Sokos Hotel Tornille arvoisensa julkisivuvalaistus

Supercell pääkonttorin valaistus LIT awards 2022 voittaja KIRJOITTANUT VALOA design, 28.11.2022

Supercell pääkonttorin valaistus LIT awards 2022 voittaja

Vaasan kauppatorin suunnittelukilpailun voitto KIRJOITTANUT VALOA design, 26.10.2022

Vaasan kauppatorin suunnittelukilpailun voitto

Guerrilla lighting goes Pyynikki 6.10. KIRJOITTANUT VALOA design, 20.9.2021

Guerrilla lighting goes Pyynikki 6.10.

Valoa Asta-messuilla KIRJOITTANUT VALOA design, 31.8.2021

Valoa Asta-messuilla

Päivänvalon suunnitelmista laadukkaaseen valaistukseen KIRJOITTANUT Antti Hiltunen, 09.6.2021

Päivänvalon suunnitelmista laadukkaaseen valaistukseen

Tammerkosken kansallismaiseman valaistus KIRJOITTANUT Aino Siiroinen, 09.5.2021

Tammerkosken kansallismaiseman valaistus

Pimeys tulee taas KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 10.12.2020

Pimeys tulee taas

Valaistus elävöittää kaupunkikuvaa Loimaalla KIRJOITTANUT Aino Siiroinen, 16.9.2020

Valaistus elävöittää kaupunkikuvaa Loimaalla

Pienikin kunta voi näyttää elinvoimansa valaistuksella KIRJOITTANUT VALOA design, 22.5.2020

Pienikin kunta voi näyttää elinvoimansa valaistuksella

Ensimmäinen Nordisk Lyspris palkinto Suomeen KIRJOITTANUT VALOA design, 20.5.2020

Ensimmäinen Nordisk Lyspris palkinto Suomeen

Länsimetro ehdolla Nordisk Lyspris 2020 kilpailussa KIRJOITTANUT VALOA design, 16.4.2020

Länsimetro ehdolla Nordisk Lyspris 2020 kilpailussa

Länsimetro on vuoden valaistuskohde 2019 KIRJOITTANUT VALOA design, 06.2.2020

Länsimetro on vuoden valaistuskohde 2019

Naantalin ideakilpailun voitto KIRJOITTANUT VALOA design, 25.9.2019

Naantalin ideakilpailun voitto

Open studios eli avoimet ovet 23.8.2019 KIRJOITTANUT VALOA design, 20.8.2019

Open studios eli avoimet ovet 23.8.2019

Arkkitehtuurivalaistus – tekniikkaa vai estetiikkaa? KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 12.8.2019

Arkkitehtuurivalaistus – tekniikkaa vai estetiikkaa?

Helsingin metroasemien valaistukselle kunniamaininta KIRJOITTANUT VALOA design, 23.5.2019

Helsingin metroasemien valaistukselle kunniamaininta

Arkkitehtuurivalaistus – mitä on laadukas valaistus? KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 13.2.2019

Arkkitehtuurivalaistus – mitä on laadukas valaistus?

Arkkitehtuurivalaistus – valoestetiikan lähtökohdat KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 03.1.2019

Arkkitehtuurivalaistus – valoestetiikan lähtökohdat

Mitä on muuntuva valaistus? – valotilanteet ja aika KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 07.8.2017

Mitä on muuntuva valaistus? – valotilanteet ja aika

Pikisaaren silloille kunniamaininta KIRJOITTANUT VALOA design, 09.5.2017

Pikisaaren silloille kunniamaininta

Roope Siiroinen Vuoden valoisa persoona 2017 KIRJOITTANUT VALOA design, 08.2.2017

Roope Siiroinen Vuoden valoisa persoona 2017

Kansallismuseo ja Oopperatalo saavat uuden ilmeen KIRJOITTANUT VALOA design, 10.10.2016

Kansallismuseo ja Oopperatalo saavat uuden ilmeen

Esteettinen ympäristö – pimeän ajan tilasuunnittelua KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 16.8.2016

Esteettinen ympäristö – pimeän ajan tilasuunnittelua

Deqing Kiinassa – Luonnon harmoniaa KIRJOITTANUT VALOA design, 13.3.2012

Deqing Kiinassa – Luonnon harmoniaa

Sanani – yhteisöllinen julkisivuvalaistus Kauniaisissa KIRJOITTANUT VALOA design, 23.2.2012

Sanani – yhteisöllinen julkisivuvalaistus Kauniaisissa

Kunniamaininta Kodin1 Lielahden valaistuksesta KIRJOITTANUT VALOA design, 27.9.2011

Kunniamaininta Kodin1 Lielahden valaistuksesta

Mediafasadit – muuntuvan valaistuksen leikkikenttä KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 16.8.2011

Mediafasadit – muuntuvan valaistuksen leikkikenttä