Länsimetron asemien valaistus valittiin Vuoden sisävalaistuskohteeksi Suomessa ja lähtee edustamaan myös Nordisk Lyspris -kilpailuun. Tämä on kolmas Länsimetron saama valaistusalan palkinto.
”Länsimetro on Helsingistä Espooseen ulottuva metron läntinen osa, joka koostuu kahdeksasta maanalaisesta asemasta. Kullekin asemalle on luotu oma identiteetti, joka muodostuu arkkitehtuurista ja valaistuksesta. Asemilla valaistus ja arkkitehtuuri toimivat saumattomasti yhteen. Joillain asemilla valaistuksella ja valotaiteella on oma selkeä roolinsa -joillain se väistyy ja tukee hienovaraisesti arkkitehtuuria. Valaistus on toteutettu energiatehokkaasti ja häikäisemättömästi nykyaikaisella tekniikalla. Laiturialueen reunan voimakas valaistus varmistaa matkustajien turvallista liikkumista junan ja asemasillan välillä. Länsimetron asemien arkkitehtoniset valaistustoteutukset ovat virkistävä poikkeus tavanomaisista metroasemien valaistuksista. Laadukas ympäristö saa matkustajat tuntemaan, että suunnittelussa on toimivuuden lisäksi pyritty lisäämään myös heidän viihtyvyyttään.”
– Tuomariston lausunto
Kiitos projektin yhteistyökumppaneille: Länsimetro Oy, CJN arkkitehdit, HKP arkkitehdit, APRT, ALA Architects, arkkitehti Esa Piironen ja Helin & Co arkkitehdit. Myös Sweco, Insinööritoimisto Tauno Nissinen sekä Lighting Design Collective.
Palkintoa pokaamassa Jyväskylän Sähkö Valo Av Tele -messuilla 5.2.2020 Valoalta Antti Hiltunen ja Marko Kuusisto, Joni Henriksson Insinööritoimisto Tauno Nissinen Oy:ltä sekä Totti Helin Helin & Co arkkitehdeilta.