Julkisivuvalaistuksesta mediafasadiin

 

Muuntuva valaistus – Valotilanteet ja aika tuovat uuden elementin arkkitehtoniseen valaistukseen

 

Rakennusten esiintuominen keinovalaistuksen avulla on kasvanut erottamattomaksi osaksi arkkitehtuurin kokonaisuutta. Julkisivuvalaistuksen ideana on tuoda rakennus ja sen arkkitehtuuri esiin ja siten lisätä rakennuksen merkitystä, näkyvyyttä ja huomioarvoa pimeän ajan ympäristössä. Valaistustavat ja –tyylit ovat kehittyneet käsi kädessä alan teknisen muutoksen kanssa suurpiirteisestä valopesusta nykyaikaisiin valaistustapoihin, joissa arkkitehtuurin yksityiskohtia voidaan yksilöllisesti korostaa. Teknisenä tavoitteena on kestävyys ja pitkät huoltovälit, joka on rajannut käytettävissä olevan tekniikan esimerkiksi lampputyyppeihin, joiden valotehoa ei voida säätää. Siksi rakennukselle on jo pitkään suunniteltu yksi ilme ja tavoitteena on ollut sen esteettinen kestävyys vuosiksi tai vuosikymmeniksi.

 

Sillä aikaa, kun suunnittelijat ovat suunnitelleet ”yhden ilmeen valaistusta” ja muun muassa julkisivuvalaistus on noussut kiinteistöomistajien hankintalistoilla, eivät tuotekehittelijät ole levänneet. Vain viimeisen kymmenen vuoden sisällä LEDit, joiden tehoa, väriä ja värilämpötilaa voidaan säätää, ovat kehittyneet jo luotettaviksi valonlähteiksi. Valaisimien pieni koko mahdollistaa entistä tarkemmat sijoitukset ja siten yksityiskohtaisten ja moni-ilmeisten valaistuksien toteuttamisen.

 

Ohjausjärjestelmät tuovat lisämahdollisuuksia ilmeille

 

Valaistuksen ohjaamiseen tarkoitetut järjestelmät mahdollistavat ryhmien tai yksittäisten valaisimien himmentämisen sekä eri tavoin säädettyjen ilmeiden tallentamisen (valotilanne). Valotilanteista voidaan laatia ohjelmia, joissa eri ilmeet automaattisesti vaihtuvat erikseen määritetyssä rytmissä ja aikasyklissä.

 

Nykyaikaisen tekniikan ansiosta rakennuksella voi olla monta erilaista pimeän ajan ilmettä. Ideoita tämän mahdollisuuden käyttämiseen on lukemattomia ja vain luovuus, mutta myös erityisesti tyylitaju, ovat rajana. Useimmin käytetyt ilmeet perustuvat esimerkiksi vuoden- tai vuorokaudenaikoihin tai juhlapäiviin, mutta myös arkeen voidaan ajatella erilaisia ilmeitä, esimerkiksi ilta- ja yövalaistuksia.

 

Yksinkertaisimmillaan ohjelmoitavaa järjestelmää voidaan käyttää valaistusvoimakkuuden säätämiseen esim. yleis-, korostus ja erikoisvalaistuksen suhteissa.  Arvokohteissa valaistukselle voidaan löytää juuri oikea valaistusvoimakkuus, harmonia ja kontrasti ohjelmoimalla ja säätämällä valaistus jälkikäteen. Kaupallisissa kohteissa voidaan eri valotilanteilla leikitellä enemmän, teatraalisemmin ja taitavimmillaan vaikuttaa ihmisiin valo-, tila ja värioppien mukaan. Haasteellisinta lienee aika -käsitteen ymmärtäminen osana valaistuskokonaisuutta, kohteen toiminnallisuutta ja ilmettä. Valotilanne voi muuttua jatkuvasti, muutaman kerran viikossa, tai rauhallinen julkisivuilme voi muuttua muutaman sekunnin valoshowksi.

 

Yhdestä ilmeestä moni-ilmeisyyteen

 

Niin sisä- ja ulkotiloissa, perus- ja erikoisvalaistuksessa muutos on merkittävä. Muuntuvalla valaistuksella voidaan luoda visuaalisesti ansiokkaita ilmeitä ja tunnelmia ja samalla säätää valaistus juuri oikeaan ja sopivaan määrään käyttötarpeen mukaan. Yksi ja sama kohde voi tarjota moni-ilmeisyyttä arjesta juhlaan – ihmisten iloksi.

 

Ehkä tärkeintä olisi huomioida ”yhden ilmeen” ja moni-ilmeisen valaistuksen ero. Näistä jälkimmäinen määritetään prosessin loppuvaiheessa ohjelmoimalla ja säätämällä ja sen ansiosta voidaan periaatteessa luopua koevalaistuksien ja tehokokeiluiden akrobatiasta.

 

Teknisten ja visuaalisten mahdollisuuksien määrästä riippumatta on hyvä pitää mielessä, että valaistuksen tarkoituksena on luoda turvallinen, helposti havainnoitava ja viihtyisä kaupunkitila, jonka tulee toimia vuodesta toiseen niin esteettisesti kuin teknisesti.

 

Lue lisää: Mediafasadit – muuntuvan valaistuksen leikkikenttä

  • Author Profile
  • Kirjoittaja Roope Siiroinen
Palaa blogin etusivulle

Uusimmat artikkelit

Naantalin ideakilpailun voitto KIRJOITTANUT VALOA design, 25.9.2019

Naantalin ideakilpailun voitto

Open studios eli avoimet ovet 23.8.2019 KIRJOITTANUT VALOA design, 20.8.2019

Open studios eli avoimet ovet 23.8.2019

Arkkitehtuurivalaistus – tekniikkaa vai estetiikkaa? KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 12.8.2019

Arkkitehtuurivalaistus – tekniikkaa vai estetiikkaa?

Helsingin metroasemien valaistukselle kunniamaininta KIRJOITTANUT VALOA design, 23.5.2019

Helsingin metroasemien valaistukselle kunniamaininta

Arkkitehtuurivalaistus – mitä on laadukas valaistus? KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 13.2.2019

Arkkitehtuurivalaistus – mitä on laadukas valaistus?

Arkkitehtuurivalaistus – valoestetiikan lähtökohdat KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 03.1.2019

Arkkitehtuurivalaistus – valoestetiikan lähtökohdat

Muuntuva valaistus – valotilanteet ja aika KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 07.8.2017

Muuntuva valaistus – valotilanteet ja aika

Pikisaaren silloille kunniamaininta KIRJOITTANUT VALOA design, 09.5.2017

Pikisaaren silloille kunniamaininta

Roope Siiroinen Vuoden valoisa persoona 2017 KIRJOITTANUT VALOA design, 08.2.2017

Roope Siiroinen Vuoden valoisa persoona 2017

Kansallismuseo ja Oopperatalo saavat uuden ilmeen KIRJOITTANUT VALOA design, 10.10.2016

Kansallismuseo ja Oopperatalo saavat uuden ilmeen

Esteettinen ympäristö – pimeän ajan tilasuunnittelua KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 16.8.2016

Esteettinen ympäristö – pimeän ajan tilasuunnittelua

Deqing Kiinassa – Luonnon harmoniaa KIRJOITTANUT VALOA design, 13.3.2012

Deqing Kiinassa – Luonnon harmoniaa

Sanani – yhteisöllinen julkisivuvalaistus Kauniaisissa KIRJOITTANUT VALOA design, 23.2.2012

Sanani – yhteisöllinen julkisivuvalaistus Kauniaisissa

Kunniamaininta Kodin1 Lielahden valaistuksesta KIRJOITTANUT VALOA design, 27.9.2011

Kunniamaininta Kodin1 Lielahden valaistuksesta

Mediafasadit – muuntuvan valaistuksen leikkikenttä KIRJOITTANUT Roope Siiroinen, 16.8.2011

Mediafasadit – muuntuvan valaistuksen leikkikenttä