Finlaysonin alue sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa Tammerkosken kansallismaisemassa. Vuonna 1820 käynnistynyt Finlaysonin puuvillateollisuus mahdollisti kaupungin nopean kasvun ja alue tunnetaan kaupungin keskiönä. Nykyään alue on modernisoitu monipuoliseksi liike-elämän, vapaa-ajan sekä kulttuuri- ja ravintolatoiminnan keskittymäksi.
Finlaysonin alue on sen omistajan työeläkeyhtiö Varman suurimpia kiinteistökokonaisuuksia.
Lähtökohta ja tavoitteet – historian havinaa, elämyksiä ja uutta tekniikkaa
Varman kiinteistöpäällikkö Kai Niinimäki vastaa Finlaysonin alueen johtamisesta ja kehittämisestä. Alueella haluttiin uusia valaistusta sekä tuoda esiin alueen ainutlaatuista arkkitehtuuria ja tunnelmaa.
Valoan tekemän yleissuunnitelman pohjalta on toteutettu jo vuosituhannen vaihteessa alueelle valaistusratkaisuja, joiden tekniikkaa haluttiin päivittää. Suuri osa ajattomista valaistusideoista säilyi entisellään.
Toiminnoiltaan ja palveluiltaan monipuolista Finlaysonin aluetta johdetaan toimistokiinteistön lisäksi myös kaupallisena kohteena ja Tampereen keskeisenä nähtävyytenä. Myös valaistukseen panostaminen alueella perustuu osin historialliseen taustaan, sillä alueella syttyi Suomen ja koko Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo vuonna 1882.
Varmalla halutaan tarjota uusia kiinnostavia elämyksiä ja koettavaa alueella työskenteleville ja vieraileville. Pimeään aikaan valaistus tarjoaa kokemuksia ja Itäisenkadulle haluttiin toteuttaa myös uusi valoteos. Lisäksi halutaan tehdä ympäristöystävällisiä ja energiataloudellisia valaistusratkaisuja, joilla on pitkä tekninen elinkaari.
”Alueen ainutlaatuinen rakennuskanta ansaitsee erikoisvalaistusta ja kohdevalaistusta, jotta hienot rakennukset ja niiden yksityiskohdat tulee tuotua hyvin esille myös pimeään aikaan. Koimme, että nämä valitut kohteet ovat tietyllä tapaa alueen maamerkit, joita on erityisesti syytä tuoda esille”, korostaa Niinimäki.
Prosessi – ammattimaista suunnittelua ja tiivistä yhteistyötä
Yhteistyö käynnistyi uudelleen vuonna 2016 ja etuna oli, että Valoa tunsi alueen jo entuudestaan. Myös Niinimäki tunsi Valoan aiemman työnsä ja kollegoidensa kautta, joten suunnittelukumppanin valinta oli helppo.
Ensin hahmoteltiin valaistuskonseptit ja visuaalinen ilme eri kohteille ja niiden hyväksymisen jälkeen siirryttiin toteutusvaiheeseen. Uusitut ratkaisut toteutettiin energiatehokkailla ledeillä.
”Kyllähän Valoa on valaistussuunnittelussa alansa huippuyritys, joka saa toistuvasti palkintoja Suomesta ja maailmalta. Kiinteistönomistajalle valaistusratkaisuissa on kuitenkin kyse isoista ja pitkäaikaisista investoinneista.
Tärkeää on, että saadaan sellaista suunnitteluapua ja suunnitteluratkaisuja, jotka ovat ammattilaisten tekemiä ja tarkkaan harkittuja visuaalisesti sekä kiinteistön elinkaaren suhteen”, kertoo Niinimäki.
Suunnittelutyössä ja päätöksenteossa on ollut kiinteästi yhteistyössä myös Finlaysonin alueen kehitysryhmä, johon kuuluu Niinimäen lisäksi alueen kiinteistömanageri, rakennuttajakonsultti ja arkkitehti Petri Pussinen Arkkitehtikonttori Petri Pussinen Oy:stä.

Lopputulos – kokemuksia pimeään aikaan
Alueelle saatiin näyttävää historiallista arkkitehtuuria korostavaa valaistusta ja lisäksi elämyksellisyyttä ja kokemuksellisuutta lisääviä yksityiskohtia, kuten Itäisenkadun valokattoteos sekä Väinö Linnan aukion projisointiseinä, jotka toimivat alustana taiteilijoille ja sisällöntuottajille.
”Kaiken kaikkiaan olemme tyytyväisiä lopputulemaan. Seuraavaksi tavoitteena on lähteä mahdollisimman hyvin hyödyntämään näitä nyt tehtyjä muunneltavissa olevia valaistusratkaisuja Itäisen kadun valokattoa ja Väinö Linnan aukion projisointiseinää”, kommentoi Niinimäki.
Alueen uusi valaistus tuo iloa, uusia elämyksiä ja koettavaa tamperelaisille, niin alueella vieraileville kuin päivittäin työssä käyville.


