Valaistusarkkitehtuuri on kokenut muutaman vuoden aikana suuria muutoksia. Valaistuksen suunnittelu ei perustu enää kalusteiden ja lampputyyppien valintaan tai matemaattiseen laskentaan. Valaistuksen sijaan voidaan puhua pimeän ajan tilakokonaisuudesta aivan kuten valokuvaamisessa voitaneen puhua tilan valottamisesta.

Valaistuskulttuuri

Sähköinen keinovalaistuskulttuuri on esimerkiksi arkkitehtuuriin verrattuna vasta nuorta. Voidaan kai sanoa, että arkkitehtuurin historia ulottuu 6 000 vuoden taakse, mutta sähkovalaistuksen historia on vasta hieman yli satavuotias. Tässä mielessä valaistus on varsin uusi asia.

Valaistuksen tekninen saati esteettinen kehitys on sitten Edisonin keskittynyt lähinnä energian säästöön ja samanaikaiseen tehon lisäämistarpeeseen. Esteettiset vaatimukset ja tarpeet ovat siten jääneet taka-alalle.

Vaikka tämän lyhyen historian aikana ihminen on kehittänyt television ja käynyt kuussa, ei arkkitehtuurivalaistuksen perusratkaisu ole muuttunut juuri millään tavoin – valaisinpylväs, jonka päässa on jokin lamppu. Tämä perustunee siihen, että tavoitteena on energiakriisien ja valaistusverkon kasvun myötä ollut kustannuksien minimointi. Valaisin- ja lamppuvalmistajat ovat keskittyneet luomaan hyötysuhteiltaan yhä parempia tuotteita ja samalla tuotteiden valaistusfunktio eli perusidea valaista jotakin on kärsinyt tappion.

Tämä on luonnollisesti aiheuttanut sen, että valaistus vieläkin koetaan varsin yksinkertaisena ja vaatimattomana osana arkkitehtuuria. Suunnittelu on ohjautunut matemaattis – tekniseksi työksi, jossa laskentakaavoilla on määritetty pylväsetäisyydet ja luminanssit. Arkkitehtonisesti vaativimmissa kohteissa on samalla pohdittu valaisinpylvään muotokieltä kadunkalusteena. Esteen kehitykselle edellisen tyyppisessä suunnittelussa on antanut voimakkaat säästämistavoitteet niin perustamis- kuin käyttökuluissa. Edellisen mukainen valaistus ei ole väärä tapa valaista arkkitehtuuria, vaan yksi osa valaistuskulttuuria, jota tältä osin voidaan kutsua teknis-taloudelliseksi valaistuskulttuuriksi.

Nykyaikaisen valaistuksen suunnittelun tavoitteet ovat esteettiset. Valaistus on osa tilaa ja kuten arkkitehtuurin tehtävänä päiväsaikaan, on valaistuksen tehtävänä pimeän aikaan jäsentää ja sommitella tila arkkitehtoniseksi kokonaisuudeksi. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi eivät riitä vain laskentakaavat tai muotokieleen liittyvät määrittelyt. Nykyaikaista valaistuskulttuuria kutsutaan esteettis-tekniseksi valaistuskulttuuriksi.

Muutos on tapahtunut vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Tekninen kehitys on saanut eräänlaisen päätöspisteen kun sekä hyötysuhde että laatu on saatu kohdalleen. Muotoilun osalta pylväs ja valaisin -yhdistelmä on varmasti käynyt läpi tuhannet variaa-tiot jopa humoristisiin piirteisiin saakka.

Uusi kulttuuri -uusi ammattikunta

Nykyaikainen valaistuskulttuuri ja tekniset resurssit tarjoavat mahdollisuuden käsitellä valoa taiteellisena instrumenttina. Erilaiset tietokoneohjelmat antavat suunnittelijoille mahdollisuuden tutkia valon visuaalisia vaikutuksia eri mittakaavoissa. Valaistusala on yhä vaativampi ja moniulotteisempi kuin vuosi-kymmen tai kaksi sitten.

On mahdotonta odottaa, etta teknis-taloudellisen valaistuksen hallinneet suunnittelijat, usein arkkitehdit tai sähkösuunnittelijat, samoin lähtökohdin ja resurssein voisivat hallita esteettis-teknista valaistusta. Siirtyminen muutaman position määrittelystä karttapohjalla visuaaliseen jopa tuhansien positioiden kolmiulotteiseen kokonaisuuteen vaatii jo sen, että asiaan on keskityttävä täysipainoisesti tuntien sekä tekniset että esteettiset vaatimukset perinpohjaisesti – siten, että instrumentti ei ole ongelma vaan mahdollisuus. Suunnittelun osalta ei nykyaikainen valaistus voi olla muun suunnittelun ohessa tehtävää työtä.

Yhtenä olennaisena osana uuden kulttuurin syntymiseen on teknisen kehityksen ohella ollut uuden ammattikunnan syntyminen, jonka alkulähteet ovat 60-luvun USAssa, jossa valaistuskulttuuri on varsin vahvaa. Euroopassa valaistussuunnittelijat ovat järjestäytyneet vasta 1995 kun European Lighting Designers Association perustettiin. Valaistussuunnittelijoiden taustat ja koulutukset vaihtelevat – yleensä taustana on teatteri, monella on arkkitehdin tutkinto ja jotkut ovat luovuuteen orientoituneita sähkösuunnittelijoita.

Yhteinen nimittäjä valaistusuunnittelijoilla on valaistustekniikan hallitseminen taiteellisena arkkitehtuuria rakentavana instrumenttina. Tätä nykyä valaistusarkkitehdiksi voi valmistua Saksassa ja USAssa. Suomessa tietä ovat tasoittaneet Teatterikorkeakoulun valosuunnittelun laitos ja Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnan osasto.

Valoestetiikan lähtökohdat

Lähtökohtana valaistukselle tulee olla pimeä tila. Valaistus ei ole siten objektiivista vaan kahdessa mielessä subjektiivista. Ensinnäkin valaistusta suunnitteleva henkilö subjektiivisesti tekee paatöksen valaistuskokonaisuudesta ja sen esteettisistä ja teknistä tavoitteista toki yhteistyössä monen muun kanssa. Toisin sanoen kysymys ei ole objektien antamasta kimmokkeesta tuoda niitä esiin vaan tilan, joka voi olla mittakaavaltaan pieni tai suuri, valottamisesta tasapainoiseksi psykologisesti, fysiologisesti ja arkkitehtonisesti toimivaksi kokonaisuudeksi.

Toiseksi varsinaisena valaistusobjektina ei toimikaan valaistava kohde, vaan ihminen, joka havainnoi ympäröivää tilaa subjektiivisesti. Valaistuksen tehtävää on siten auttaa havainnoijaa muodostamaan oikea käsitys tilasta, sen arkkitehtuurista ja ennen kaikkea tunnelmasta.

Valaistuskokonaisuuden laatiminen vaatii instrumentin hallintaa. Valo elektromagneettisena näkymättömänä ja aineettomana säteilynä ei ole varmasti yksinkertainen instrumentti. Valoa on vaikea kuvitella kuin tiettyyn rajaan saakka. Sen jälkeen vaaditaan shakkispesialistin logiikkaa, jotta voi ymmärtää eri kerrannaisvaikuluksia, joita jo pelkästään yksi valonsade aiheuttaa heijastumien ja varjojen muodossa. Valo ei oikeastaan ole looginen instrumentti, jota voitaisiin jäsennella tai sommitella systemaattisesti. Valon kayton hallinta edellyttaakin logiikasta luopumista ja kykya kasitellli visuaalista kokonaisuutta tunnepohjalta. Nain voitaneen paatella, etta nykyaikaisen valais-tusarkkitehtuurin tavoitteena on oikeanlaisen tunnel-man tuottaminen.

Teknis-taloudellisessa valaistuksessa on selvää, että se on mitä loogisin systeemi. Esteettis-tekninen valaistus on lähempänä kaaosteoriaa, jossa jokainen asia vaikuttaa kertaavasti lopulta siten, että kokonaisuuden lopputulosta on mahdotonta ennustaa huolimatta siitä, että instrumentti tai suunnitteluprosessi olisi täysin hallittu. Toisaalta edellisen hyväksyminen mahdollistaa oikean asennoitumisen ja nöyryyden siihen vaatimustasoon, joita nykyaikaiset mahdollisuudet tarjoavat. Kaikkea mitä voidaan tehdä ei voida esteettisesti perustella. Siksi vahvan valaistuksen estetiikan ymmärtäminen on välttämätön lähtokohta tilan ja valon hal-linnan kannalta.

Laatuvalaistuksen kriteerit

Valon estetiikan perusteita on nuoresta kulttuurista johtuen käsitelty varsin vähän ja yleensä pienenä yksityiskohtana osana muuta arkkitehtuurin estetiikkaa. Siksi estetiikan perusteet ovat enemmän arvauksia kuin faktoja.

Kuten edellä pääteltiin on valaistus hyvin vahvasti tunnetekijä. Tässä mielessä on hyvä palata keinovalon sijaan luonnollisiin valon esiintymismuotoihin. Kuutamo, auringonlasku, tähtitaivas, salamointi, sateenkaari, revontulet ja tuli ovat ensimmäisiä mieleen tu-levia valoilmiöitä, joita saamme kokea harva se päivä.

Varmasti jokainen ihminen on näiden ilmiöiden edessä pysähtynyt ihailemaan ja jopa tunnelmoimaan sitä täydellisyyttä ja harmoniaa, jonka ne aiheuttavat. Näin ollen valon visuaalinen vaikutus on olemassa oleva tosiasia, joka on luonnollista. Kysymyksessä ovat sellaiset elementit, joihin valon estetiikka ja instrumentin käyttö perustuu kuin intensiteetti, väri, värikylläisyys, aika, liike, harmonia, kontrasti, kirkkaus, muoto, tasaisuus, suunta, jyrkkyys jne. Kun näihin tekijöihin lisätään arkkitehtoniset käsitteet tila, paikka, muoto, tekstuuri, materia, rakenne, varjo jne., voidaan ehkä jo puhua tekijöistä, jotka ovat muodostamassa käsitettä valaistusarkkitehtuuri ja sen estetiikka. Nämä tekijät ovat samalla myös keinovalon tarjoamia mahdollisuuksia käsitellä pimeän ajan tilaa huomioiden tyyliin, tila-ja kohdehierarkiaan ja arkkitehtuuriin liittyvät valinnat.

Laatuvalaistuksen vaatimukset

Edellisen lisäksi voidaan kirjata vaatimuksia, joita edellytetään hyvältä valaistussuunnittelulta muussakin kuin esteettisessä mielessä. Havaintopsykologiaan, psykologiaan ja fysiologiaan liittyvät lukuisat vaatimukset on huomioitava pimeän ajan tilakokonaisuutena, jossa tulee olla mahdollista suunnistaa paikasta toiseen esteettömästi, mutta myös tunnelmoiden. Yksittäinen kohde tai idea ei riitä laadukkaaseen kokonaisuuteen. Myöskään surffailu efektivalaistuksen maailmassa ei ole toimiva lähtökohta kestävälle kaupunkivalaistuksen rakentamiselle.

Edelleenkään hallittu valoinstrumentin käyttö ei ole rajoittamatonta visuaalista ilottelua, vaan varsinkin julkisissa hankkeissa vaatimuksia on lukuisasti. Perusideana on huomioida käyttäjän tarpeet ensisijaisena suunnittelun lähtökohtana; yleisvalon tarve, kohdevalon tarve ja erikoisvalaistuksen tarve. Näistä yleisvalaistus on ehkä merkittävin onhan kysymyksessä valaistustapa, jolla luodaan valoa näkemiseen. Mutta ei ehkä ollenkaan vähäisempänä tarpeena ole kohdevalaistus, jolla luodaan valoa näkymiseen siis rakennetaan tilaa ja valotetaan näkymiä, horisonttipisteitä, risteyksiä, maamerkkeja jne. Edellisten sijaan erikoisvalaistuksen tarvetta voidaan jo harkita huomioiden samalla, että jo mainoslaitteet ovat osa erikoisvalaistusta. Jokainen valaistustapa vaikuttaa toiseensa ja siksi olennaista on niiden tarkastelu yhtäaikaisesti. Valaistustavat voivat tukea toisiaan tai tuhota toisensa ja toisaalta taitaen kaytettyinä ne voidaan sekoittaa – kohdevalaistus voi toimia katuvalaistuksena ja katuvalaistus kohdevalona. Kokonaisuus voi luoda erikoisvalaistuksen funktion ollessa edelleen yleisvalaistus. Jotta solmu ei aukeaisi vielä on todettava, että olennaista nykyvalaistuskulttuurille siis esteettis-tekniselle suunnittelulle on se käsitys, että kaiken minkä silmä voi vastaanottaa tulee kuulua pimeän ajan kokonaisuuteen erityisiä kohteita erottelematta. Näin ollen valaistustavat ovat asia, joita tulee kohteesta riippumatta kayttää eri mittakaavoissa.

Hyvä valaistus vastaa myös tekniseen haasteeseen kestävyydestä, turvallisuudesta sekä ekologisiin haasteisiin kuten tähtitaivaan näkyminen tai puhdas energian kulutus, jossa tosin valaistuksen osuus on marginaaliakin pienempi. Laatuvalaistuksen lähtökohtana ei ole säästäminen, vaan sitä voidaan pitää moneen eri elämänalueeseen heijastuvana investorina.

Pimeän ajan tila

Kuinka valaistusta arvioidaan? Mikä on hyvää ja mikä huonoa? Teknis-taloudellisen valaistuksen onnistumista voidaan arvioida teknisesti mittaamalla tai taloudellisesti laskemalla erilaisia vertausarvoja. Esteettis-teknisen valaistuksen laadun arviointi on sen sijaan vaikeampaa. Erilaisten ihmisten mieltymyksiin vaikkapa värista ei voi luottaa yleispätevänä laatukriteerinä. Joku pitää Las Vegasin räiskyvästä valomerestä toinen haluaa rauhoittua täyden kuun kelmeässä valossa.

Edellisessä kappaleessa luetellut määreet kuitenkin antavat mahdollisuuden arvioida valaistusta esteettisessä mielessä. Onnistunut valaistus on esteettisten mahdollisuuksien ja teknisten vaatimusten summa. Valaistusta arvioitaessa onkin syytä ensisijaisesti kiinnittää huomiota efektien ja elämyksien sijaan valaistusarkkitehtoniseen kokonaisuuteen, joka tulee olla yksinkertaisesti havainnoitava. Valaistuksen tehtävänä on pimeän ajan tilan tai tilailluusion synnyttäminen. Valaistustasojen tulee kontrastin ja harmonian kannalta olla hallittuja. Valaistuksen on tyylillisesti alistuttava arkkitehtuurille ja toisaalta loppuun asti harkitut valaistuskokonaisuudet sallivat yksittäiset tiedostetut tyylipoikkeamat.

Mikäli kokonaisuus synnyttää edellisen mukaisen virheettomyyden lisäksi tunnelmallisen mielikuvan tai ylipäänsä herättää tunteita, on kyseessä esteettis-teknistä laatua edustava valaistus. Jos tunnetta voidaan verrata kokemukseen hyvästä taiteesta on onnistuttu paremmin kuin hyvin. Näin ollen hyvää valaistusta voi olla esimerkiksi pienen punaisen mökin oven päällä nököttävä isoisän hankkima hehkulamppu, pakkasyö ja sininen tahti-taivas.

Teatteritaiteen maisteri TeM, Master of Art MA Roope Siiroinen. Toimistusjohtaha. Valoa-valaistusarkkitehtuuria Oy.

RY – Rakennettu Ympäristö 3/2003, s.6-9